How dare you go?

Tänään jätin hyvästit eräälle läheiselle ystävälleni.... nimittäin oikean keskisormeni kynnelle. Hänen kohtalokseen koitui lasketteluonnettomuus Nassfeldissa 12.12.09. Olin laittamassa lumilautani siteitä kiinni, kun otteeni lipsahti. Kynsi lohkesi kuitenkin niin syvältä, että hän joutui taistelemaan elämästään 4 viikkoa hengityskoneen laastarin varassa.
Tässä pieni elämänkerta:

 2.12.09 Viimeinen kuva, jossa hän on vielä ehjä

1.1.2010 Pari viikkoa Nassfeldissa sattuneen onnettomuuden jälkeen hän vielä sinnittelee laastarin suojissa

8.1.2010 Hän väsyi taisteluun

Yleensä kynteni eivät todellakaan kasva näin pitkiksi, mutta nyt kun olen ollut täällä vaihdossa enkä ole ajanut autoa, harrastanut urheilua, tai ylipäätänsä tehnyt mitään ihmeellistä käsilläni, niiden kasvattelu on lähtenyt vähän käsistä. Kirjaimellisesti. Oon jo lähes kuuluisa mun pitkistä kynsistäni ja alussa sain olla joka päivä selittämässä jollekin, että kyllä, ne ovat ihan aidot, ja ei, ne eivät häiritse mun elämääni mitenkään. Ja edelleen ihmiset jaksavat kommentoida niitä.
Salaisuus piilee katsokaas siinä, ettei anna etusormien eikä peukaloiden kynsien kasvaa. Muuten olisin ihan pulassa. Eikä mua häiritse sekään, että kynnet ovat eripituiset. Lisäksi tykkään maalata ne erivärisiksi - kuka sanoi, että kaikkien kynsien tulisi olla saman värisiä?

Vähän kun koko sormi puuttuisi. Ikävä tulee, pakko myöntää. <3