Takaisin ihanan lumisessa Helsingissä!
Outoa olla näin eksyksissä omassa kodissaan. Aamulla en tiennyt, moneltako mun pitäisi nousta ylös, että olen ajoissa koulussa. Ja monelta edes alkaa luento, jos se on klo 10-12? Niin, jaa, joku akateeminen vartti? Ja millä bussilla sinne koululle edes pääsee? Monelta se menee? Mistä se menee? Missä mun pitää jäädä pois? Tosi hämmentävää! Mähän oon elänyt tätä elämää jo vaikka kuinka kauan, ja nyt yhtäkkiä en enää osaakaan. Hassua.
Itävallassa helmikuu on semesterbrake, siksi olen palannut nyt siis hetkellisesti Suomeen. Tämän kolmen ja puolen viikon kotilomani aikana aion siis käydä yhden kurssin, nukkua paljon, syödä terveellisesti ja urheilla. Kun elää 5 kuukautta syöden mitä sattuu, juoden melkoiset määrät alkoholia ja nukkuen keskimäärin 4 tuntia yössä, se alkaa todellakin näkyä jo naamassa. Mun silmänaluset ei oo tummat, ne on mustat, ja muutenkin mun koko naama on ihan harmaa ja iho kuiva ku hiekkapaperi. Kauheen kiva. Vähän freshimpi lookki olisi tässä nyt hakusessa. Ja ennen kaikkea parempi olo ylipäänsä. Alkusysksystä pysty vielä tuudittautumaan siihen ajatukseen, et hei, kerrankos täällä nyt ollaan, niin otetaan siitä kaikki ilo irti. Mutta ihan oikeasti, ei kukaan voi elää niin kokonaista vuotta. Pelkään että oon kesään mennessä oikeasti kuollut (tai vähintäänkin erittäin alkoholisoitunut ja ylipainoinen) jos en nyt tee asialle jotain. :D
Yritin siksi maksaa tänään yliopiston liikuntamaksun netissä, mutta hitto viekööt, siinä oli joku häikkä. Huomenna aion marssia Kumpulaan maksamaan sen henk. koht. , ja mennä saman tien salille. I promise. Tänään yritin käydä lenkillä, mutta se osottautui hiukan mahdottomaksi melkein metrin syvyisessä lumihangessa... no, hiki siinä rämpimisessä ainakin tuli. Eikös se ole pääasia?
Tästä se lähtee. Kohta olen taas kuin uusi ihminen. Tai ainakin melkein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti